Paljon pieniä asioita. Onnistunut pieni viikonloppukurssi
heittäytyvän pienen ryhmän kanssa. Pieni kävely liukastumatta. Pieni omakahvihetki
pullansyöntiin sortumatta. Monta pientä ihanaa kuorolaulua harjoiteltavaksi.
Työpöytäni on täynnä pieniä esineitä, paperilappusia, nippuja,
kasoja. Äiti on ottanut ensimmäisen kerran valokuvan työpöydästäni 70-luvun alussa.
Sekamelska kirjoineen, vihkoineen ja saunapeikkoineen on vaikuttava. Olen viime
aikoina jankuttanut monessa paikassa yhtä asiaa: lapset ovat jo pienenä ihan
samanlaisia kuin aikuisina. Itsestäänselvyys? Joo, joo, ja nythän sitä on
erityisen hauska toistella, kun omat lapset opiskelevat itselleen niin hyvin sopivia asioita. Lisää todistusaineistoa tämän itsestäänselvyyden
puolesta löytyy päiväkirjoistani. Keväällä 1974 olin 11-vuotias Salppurin ekaluokkalainen
ja musiikkiopistolainen, joka valmistautui Säveltapailu I -tutkintoon.
16.4.1974
Haloo. Sain tänään
matikan pistokkaat 2/4!! Heikoin toistaiseksi tässä koulussa. Onneksi! Asia oli
kylläkin niin, että laskin vähennyslaskut yhteen ja Pitko sanoi, ettei minun
tarvitse siitä välittää. Jukka tuli koulusta meille ja haki salkkunsa meiltä.
Huomenna olisi Koivistolaisten konsertti. Meillä on sarjaliput ja ajattelin
pyytää vaikka Jukan ja Susan kanssani. Kysyn heiltä huomenna koulussa. Huomenna
pidämme luultavasti kokouksen ylhäällä. Olin tutkintoharjoituksissa ja
teoriassa harjoiteltiin tutkintoa varten konserttisalissa. Laulettiinkin
moniäänisesti! Kivaa oli. Oh, eilen olin katsomassa Diktaattoria. Se on
loistava!!!
Siis juuri mikään ei ole muuttunut. On konsertteja,
kokouksia, moniäänistä laulamista, hyviä elokuvia. Matemaattinen ajattelu on jäänyt
vähemmälle, valitettavasti.
Toisinaan sälätyön arki rasittaa. Mutta mihin se nyt
yhtäkkiä muuttuisi, reilun 40 vuoden jälkeen! Myös nykyisessä muistikirjassani on kirkkaanpunaiset kannet. Ja jutut polveilevat entistä enemmän sinne, tänne ja tuonne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti