Monta iltaa oopperassa

On syksy 1970. Lahdessa saa ensi-iltansa Verdin ooppera Naamiohuvit. Tokaluokkalainen, Launeen kirkon tyttökuorolainen, pääsee ensi kertaa kuulemaan elävää oopperaa. Hän lumoutuu. Talven aikana hän mankuu itsensä katsomoon vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Amelialla on violetin ja valkoisen kirjava puku. Kustaa III laulaa komeasti. Konserttisali on muuttunut hoviksi.

Koulussa tokaluokkalaiselle annetaan tehtäväksi kirjoittaa aiheesta Mikä minusta tulee. Kirjoitelma on perusteellinen: Minä aion oopperalaulajaksi. Se olisi kivaa kun saisi laulaa ja näytellä ja kaiken kruunuksi saisi hienoja vaatteita. Olisi kivaa kun saisi laulaa niin kovaa kuin jaksaa. Päälläkin olisi vain silkkiä ja samettia. Mutta ennen kaikkea että saisi laulaa ja näytellä. Jos en pääsisi oopperalaulajaksi niin haluaisin olla maalaistalon emäntä.---

Parin kaunokirjoitusvihon sivun verran tunnelmoidaan maatalon elämän ihanuuksilla ja pohditaan jopa mahdollista kotiäitiyttä. Lopuksi palataan kuitenkin ytimeen ja realistiseen tulevaisuudennäkyyn: Toivottavasti voin olla suurena jokin näistä. Mieluiten olisin oopperalaulaja. En tiedä ovatko nämä minusta suurena hauskoja (luultavasti ei).

Tokaluokkalainen harjoittelee pianonsoittoa, käy läpi Lotilan lauluopit ja säveltapailun hullut vuodet konservatoriolla, kasvaa isoksi, selvittää koulut loppuun. Ei tule laulukoulutusta, ei maalaistaloa. Tulee ihan toisenlaisia töitä, mutta tulee myös aina uusia kuoroja.

Kiitos upealle Amelialle, Ritva Auviselle, ja muille Lahden Oopperan laulajille, jotka herättivät tokaluokkalaisen. Siitä jäi kokoikäinen ilo: ilo kuunnella, toisinaan ilo päästä itse mukaan osaksi soivaa maailmaa. Toukokuun 11. päivä entinen tokaluokkalainen laulaa taas kuorossa, kun lavalle astuvat ihanat solistit, Lahden Oopperan tähdet vuosien varrelta.

Lue ja muutu!

Lukukeskus ja WSOY julkaisivat viime Kalevalan päivänä lukemisen ylistyslaulun, teoksen Kirja joka muutti elämäni. Se on syntynyt skottilaisen esimerkin pohjalta, Lukukeskuksen toiminnanjohtajan, Anu Laitilan, ja Silja Koiviston toimittamana. Lukukeskus julisti keväällä 2012 avoimen kirjoituskutsun kirjan otsikon mukaisella teemalla. Yhteen koottiin kokemukset 58 kirjasta, joista 46 tuli Lukukeskukseen lähetetyistä kirjoituksista, loput 12 erikseen kirjailijoilta ja muilta vaikuttajilta pyydetyistä teksteistä.

Mukavaa luettavaa kirjasta tekee sen sekalaisuus ja enimmäkseen hyvin tärkeilemättömät perustelut kirjavalinnoille. Jotkut kirjoittajat kertovat lukemisen dramaattisista vaikutuksista omaan elämään: kirja on pelastanut itsetuhoisilta ajatuksilta, kirkastanut ammatinvalinnan, auttanut sairauden parantamisessa, herättänyt sosiaalisen omantunnon, rohkaissut lähtemään vaikeasta suhteesta. Useimmin kirjoituksista huokuu kuitenkin ilo, joka koituu uusien maailmojen löytymisestä, kirjallisten sielunkumppanien tapaamisesta ja vieraisiin  kulttuureihin tutustumisesta. Miten usein onkaan pieni kyläkirjasto tuonut raikkaita tuulia yksitoikkoiseen ja yksinäiseenkin arkeen!

Vaikka kokemuksiaan kirjassa jakavat myös nimekkäät kirjailijat, kokonaisuus ei suinkaan ole mitenkään elitistinen tai edes korkeasti kaunokirjallinen, vaan vaikutuksen tehnyt kirja on usein ollut täsmäisku tiettyyn elämäntilanteeseen. Myös kirjoittajien ikä vaihtelee: vanhin on syntynyt 1925, 1990-luvulla syntyneitä on mukana useita. Moni kertoo lukemisen vaikutuksesta omaan kirjoittamiseensa, oli se sitten harrastus tai ammatti.

”Lukeminen muokkaa maailmankuvaa. Kirjat opettavat ymmärtämään yhteiselämää, ympäristöä ja kanssakäymistä.” Näin kirjoittaa toinen teoksen toimittajista, Anu Laitila, avaussanoissaan. Sama sanoma toistuu kirjan sivuilla yhä uudelleen, joka kerran vähän eri sanoin, mutta ytimeltään kirkkaana. 

Liisa Väisänen kertoo opiskeluaikaisia muistojaan William Faulknerin kirjasta Ääni ja vimma: ”Yhden totuuden sijasta siinä esitettiin neljä ehdotonta totuutta, kaikki yhtä rehellisiä, arvostettavia sekä tärkeitä. Kirja avasi silmäni totuuden yksilöllisyyteen. Ymmärsin, kuinka me kaikki kannamme mukanamme omaa totuuttamme. Minä ja kanssani  samoin ajattelevat eivät olleetkaan ainoan tien näyttäjiä. Teitä oli monta. Kaikki ne olivat yhtä oikeita tai vääriä. Mustan ja valkean ohella silmieni eteen aukeni ääretön määrä kauniita harmaiden sävyjä. Minusta oli tullut aikuinen.”

Taas voin olla tyytyväinen: jotkut muut ovat puolestani kertoneet lukemisen välttämättömyydestä. En millään olisi yksikseni löytänyt noin paljon hyviä perusteita!