Paluu pienyrittäjän maailmaan on hauskaa ja kamalaa. Mitä kaikkea ne keksivät avuttoman vasta-alkajan kiusaksi?
Yritysrekistereitä, tilaa ja näkyvyyttä. Yllättävän ärhäkkää markkinointia
tulee luurista: jos et ymmärrä omaa parastasi ja osta tätä palvelua, paha
markkinavoima sinut perii, et näy missään etkä oikeastaan ole olemassa
ollenkaan.
Kohta on kulunut kahdeksan vuotta siitä, kun aloittelin
Kirjakauppa Tarinaa. Silloin en – minä kauppatieteellisesti koulutettu raasu –
ymmärtänyt, että melkein kaikki näiden ns. palveluiden myyskentelijät olivat
ei-niin-välttämättömällä asialla. Yhdessä tapauksessa piti lopulta värvätä
palvelulle purkaja, joka sekään ei toiminut aivan raikashenkisesti.
Kokonaan en näköjään ole sisäistänyt noita vuosien takaisia
kantapääoppeja. Juuri tänään jaaritin erään markkinointihenkilön kanssa
puhelimessa minuuttitolkulla, koska luulin hänen oikeasti tekevän
hyväntahtoista referenssityötä, jota ei maksaisi minulle mitään. Pian
kuitenkin alkoi se tuttu litania: kun tämä näkyvyyskampanja hoidetaan näiden
ja näiden sivujen kautta, kustannukset minulle ovat vain muutaman kympin
kuukaudessa. Mistä kumpuaa tämä kumma luulo: kun ihminen perustaa toiminimen,
hän on valmis tuhlailemaan turhuuksiin ja menettämään kaiken kontrollin.
Kotisivut on toki oltava, jees jees. Ja etujärjestöt
pitänevät omistaan huolen, kiitos kiitos. Mutta kuinka moni yrittäjäksi
ajatunut tai siihen varta vasten pyrkinyt, uudesta innostunut ihminen on valmistautunut tähän houkuttelu-
ja pelottelusoittojen tulvaan? Yleensä puhelun saa päättymään, kun suoraan
kysyy palvelun hintaa ja kertoo, ettei ole missään tapauksessa varaa eikä halua
maksaa sitä.
Vaikka markkinoitsija kuinka kaikkitietävästi surkuttelisi
ymmärtämättömyyttäni, pysyn lujana. Tämän päivän toinen soittaja tuhahti ja sammutti
puhelun, kun ilmoitin itse päättäväni omista näkyvyysasioistani.
Oi siskot ja veljet, pitäkää tekin puolenne!
