Harjanteiksi kasautunut hiekka ratisee pyöränkumien alla. Lätäköitä on väisteltävä, jäätä on varottava, loskassa renkaat uhkaavat joutua sivuluisuun. Silti ei tarvita kuin aavistus alamäestä, niin jo lähtee ajopeli kulkemaan. Vielä ei tuoksu muta tai sammal eikä peippo laula, ja Porvoonjokeakin kattaa kellastuva jää. Mutta pian kevät aukeaa.
Polkupyörällä ajaminen on oma vapauden lajinsa. On tietysti urheita talvipyöräilijöitä, jotka eivät nastarenkaineen häiriinny lumesta tai jäästä, jotka osaavat pukeutua viiltävään pakkasilmaan. Sitten on meitä pyöräilyromantikkoja, joiden mielestä kevät on yhtä kuin ensimmäiset pyörälenkit ja joutsenten toitotus ja leskenlehti. Aluksi kuraantuvat niin lahkeet kuin pyörän pinnat, mutta viikko viikolta roiskeet vähenevät, asfaltti kuivuu, viima muuttuu lempeämmäksi.
Pyöräily on aistihavaintojen juhlaa. Nähdä, kuulla, haistaa, tuntea puristus reisissä tai veren maku suussa, kun ylämäki jyrkkenee. Muutamat uuden kevään riitit toistuvat joka vuosi: Hollolan kirkon lenkki, Kymijärven ympäriajo, Ämmälän peltojen ihailu. Kohta on edessä myös seikkailu Ranskan kamaralla, kun hilpeä seurueemme polkee viikon ajan ympäri Burgundia. Mikä ihana tapa paeta pääsiäistä!
Kun asuu Lahden keskustassa, pyöräily on helppoa. Kotimatkaa ei tarvitse tehdä ylämäkeen. Tyylikkäät pyöräparkit ja aina priimakuntoiset kevyen liikenteen väylät ovat kauniita ajatuksia, mutta omalla tavallaan niin liikuttavan teoreettisia. Talvea ja mäkiä tästä kaupungista ei kuitenkaan saa pois, ja se on hyvä se.
