Kirjakauppojen pöydille on alkanut ilmestyä aikuisten
puuhakirjoja: on värityskirjoja, pisteestä pisteeseen –piirtämiskirjoja,
kapinallisia päiväkirjakirjoja (nimeltään vapaasti suomennettuna vaikkapa Pistä tämä päiväkirja mäsäksi tai Tämä ei ole kirja). On houkuttelevin akvarellein kuvitettuja työkirjoja,
joihin kirjoitetaan luetteloita oman elämän tai jonkin elämänalueen tärkeistä
asioista.
Kirjallisuusterapeuttisissa ja muissakin kirjoitusryhmissä
puuhataan samantapaisten asioiden parissa. Samalla tavalla kuin värityskirjan
sivulla kuvio on jo valmiina ja vain värit puuttuvat, kirjoitusharjoituksessa annetaan valmiiksi
kehys, jonka sisällä kirjoittaja saa sitten mellastaa mielin määrin. Usein tuo
mellastus jatkuu ketjuna tehtävästä toiseen ja voi joskus johtaa vaikka kuinka intensiivisiin
kirjoitusrupeamiin.
Ahtaiden rajojen onni – ehkä se on jonkinlainen luovuuden
paradoksi. Muodoton vapaus ei olekaan se autuaimmaksi tekevä, ainakaan jos ei
ole tottunut pienestä pitäen tarttumaan kynään tai siveltimeen silloin, kun
haluaa kertoa jotakin maailmalle tai vain itselleen. Tyhjän paperin kammo kaikkoaa, kun alku on
annettu valmiiksi.
Joskus pelkkä luovuus- tai taide-sanan käyttäminen voi aiheuttaa
vastareaktion: Hörhöilyä! Kukkahattuilua! Teeskentelyä! Matalan kynnyksen
menetelmissä on sekin hyvä puoli, että niiden yltä on riisuttu ylitaiteeellisuuden
kaapu. Kun piirtää viivaa pisteestä pisteeseen valmiiden numeroiden mukaan,
tarvitsee vain hyvän valon ja näin keski-ikäisenä kunnon lukulasit, niin johan
alkaa viivan ihme hahmottua. Ei tarvita taiderekvisiittaa ympärille.
Väreillä leikkiminen on kuitenkin ihanaa, ja siihen
tarvitaan totta vie taiteilijantarvikkeita. Osa kesälomaani kului maalatessa. Tästä nuoruuden harrastuksen elpymisestä voin kiittää toisaalta
kirjallisuusterapiakoulutusta (siellä maalattiinkin!) ja toisaalta ystäväni
tarjoamaa antoisaa (ja yhä jatkuvaa) tutustumismatkaa ekspressiivisen taideterapian menetelmiin.
Varmasti joku jossain väheksyy noita työkirjan näköisiä
luovuuden räjäyttäjiä. Ei se mitään. Jokainen viiva tai kirjain, jonka ihminen
omaksi ilokseen piirtää, tekee hyvää. Ikuisen optimistin mielestä se
on samalla yhteistä hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti